Koko viesti »]]> Mikä on opiskelijan arvo nyky-yhteiskunnalle? Hallituksen budjettiesitystä katsoessa vaikuttaa siltä, että huomattavasti vähäisempi kuin monen muun osa-alueen. Näyttää siltä, ettei päätöksentekijöillä ole mitään käsitystä siitä mitä opiskelijan elämä on. Kiviniemen “Mahdollisuus valmistua nopeammin” on jo niin Orwellin uuskieltä, että hävettää. Voimme tietty laskea myös kansanedustajien palkkoja jotta heillä olisi ”mahdollisuus” löytää näkymiä politiikan ulkopuolelta. Sitä on helppoa sanoa, kun opintotuki lainankin kanssa ei ole riittävä nykyajan hintatasoon nähden ja työn tekeminen, jos sitä edes saa, ei ole ainakaan valmistumisaikoja nopeuttavaa, vaikka ilman työkokemusta on valmistumisen jälkeen turha töistä haaveilla.

Oma opiskelijasukupolveni saa tällä hetkellä kärsiä vanhoista virheistä. Aluepoliittiset ratkaisut ovat massoittaneet korkeakoulut ja tutkintojen arvo on laskenut ja kaiken tämän päälle yliopistojen sivistävän, kasvattavan ja tieteellisen tehtävän ylle on mennyt työmarkkinoiden vaatimukset. Toiveita korkeakouluille tulee innovaatioista, huippututkimuksesta ja nyt vielä korkeakoulutettujen yrittäjyydestä. Mutta syntyykö tieteellisen ajattelun tärkein kriteeri, eli kriittisyys sillä, että opiskelijan niskaan tungetaan vain ja ainoastaan painetta valmistumisen suhteen? Kyllä sillä todennäköisesti saa duunareita työelämään, mutta tieteellisen ajattelun ja sivistyksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Nykyinen asennoituminen opiskelijoihin on vähintäänkin halventava. Moni opiskelija kokee nykyisen ilmapiirin sellaisena, että me opiskelijat olemme suorastaan laiskoja, saamattomia ja rasite suomalaiselle kansantaloudelle. Onko tosiaan näin? Olemmeko valtioneuvoston paperilla vain kuluerä joka pitäisi äkkiä saada pois? Itse toivoisin olevani muutakin. Suomi tarvitsee tulevaisuudessa entistä enemmän inhimillistä pääomaa, mutta tällaisella hätäilyllä ei tule kuin vespäisiä penikoita.

Jouni Holopainen
Puheenjohtaja
Kuopion Tuhatkunta ry

Koko viesti »]]> Pohjois-Savon Tuhatkunta vaatii opintotuen vapaantulon määräytymistä suoritettujen opintopisteiden mukaan. Tämänhetkinen opintotukijärjestelmä on opiskelijalle epäkannustava. Edellinen uudistus opintotuen tulorajoista tuli voimaan vuoden 2008 alusta. Tuolloin esimerkiksi tavanomaisen yhdeksän kuukauden opintotuet lukuvuodessa saavan opiskelijan vapaantulonraja kohosi 11 850 euroon vuodessa. Tulorajojen uudistaminen kohtuullisti opiskelijoiden mahdollisuuksia ansaita palkkatyöllä, mutta ei poistanut kannustavuuden ongelmaa. Nykyisessä mallissa opintotuet peritään takaisin mikäli ansaitut tulot ylittävät tulorajat, vaikka opintopisteet täyttyisivät vaatimusten mukaan. Järjestelmä ei kannusta tehokkaaseen opiskeluun.

Pohjois-Savon Tuhatkunnan vaatimus on, että vapaatulo määräytyisi suoritettujen opintopisteiden mukaan. Jokaista opintopistettä kohti, opiskelija saisi ansaita 250 euroa ilman, että hänen oikeuttaan opintotukeen evättäisiin. Edelleen opintotuen myöntäminen ja maksaminen edellyttäisivät vähintään 4,8 opintopisteen suorittamista nostettua tukikuukautta kohti, mikä tarkoittaisi 1 200 euron vapaata tuloa opintotuen lisäksi. Opintojaan suositusajassa suorittavalle opiskelijalle (60 op/lukuvuosi) tämä tarkoittasi opiskelijalle mahdollisuutta ansaita 15 000 euroa opintotuen lisäksi.

Edellä esitelty järjestelmä kannustaisi samalla opiskeluun, mutta ei rankaisisi työn tekemistä. Nykyinen malli on epäoikeudenmukainen niille, jotka sekä opiskelevat että työskentelevät ahkerasti. Olemalla ahkerampi opinnoissa avautuisi samalla myös mahdollisuus ansaita enemmän.

Edellä esitetyillä perusteilla Pohjois-Savon Tuhatkunta esittää, että hyväksyessään tämän aloitteen puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta ja kehottaa eduskuntaryhmää toimimaan siten, että Opetusministeriössä käynnistetään selvitykset vapaantulonrajojen sitomiseksi suoritettuihin opintopisteisiin. Opintotukijärjestelmää on uudistettava nopeampiin valmistumisaikoihin kannustavaksi mahdollistaen samalla ansiotyö ilman kaikkien etuuksien menettämistä.

Koko viesti »]]> Henkilön joutuessa viimesijaisen sosiaaliturvan eli toimeentulotuen varaan, pääsääntöisesti hänen kaikki tulonsa huomioidaan tulona tukea laskettaessa. Myös lapsilisä huomioidaan siis kokonaisuudessaan tulona toimeentulotukea myönnettäessä.

Lapsilisä on tarkoitettu universaaliksi etuudeksi. Henkilön tai perheen joutuessa toimeentulotuen varaan, lapsilisä menettää alkuperäisen tarkoituksensa: se siis ikäänkuin vähennetään kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tuloista. Kaikkiin muihin tuloluokkiin kuuluvat saavat nauttia lapsilisäetuudesta täysimääräisenä.

Tästä syystä lapsilisästä tulisi jättää huomioimatta esimerkiksi puolet toimeentulotuen määrää laskettaessa.

Uudistuksella pureuduttaisiin omalta osaltaan köyhyyden ytimeen, koska toimeentulotukea saavat lapsiperheet, erityisesti yksinhuoltajien perheet ovat yhteiskunnassamme taloudellisesti kaikkein heikoimmassa asemassa.

Hyväksyessään puoluekokousaloitteen puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta ja kehottaa eduskuntaryhmää toimimaan siten, että lakia toimeentulotuesta (30.12.1997/1412) muutetaan lain 11§:n osalta. Lakimuutoksen myötä lapsilisästä tulee huomioida tulona korkeintaan puolet.

Koko viesti »]]> Suomen lainsäädäntö ei ole perheoikeudellisten muotojen osalta yhdenvertaisuusperiaatteen mukainen.

Laki rekisteröidyistä parisuhteista (9.11.2001/950) on ollut voimassa 1.3.2002 alkaen. Laki rinnastaa samaa sukupuolta olevien parisuhteet pääosin avioliittoon tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta. Rekisteröidyssä parisuhteessa ei ole mahdollisuutta adoptoida lasta yhdessä (perheen ulkopuolinen adoptio). Rekisteröityyn parisuhteeseen ei myöskään sovelleta säännöksiä puolison sukunimestä. Automaattinen oikeus yhteiseen sukunimeen kuuluu vain avioliittoon.

Merkittävin rekisteröidyn parisuhteen ja avioliiton välinen ero on kuitenkin symbolinen, koska rekisteröity parisuhde on avioliitosta erillinen instituutio. Tilannetta voidaan verrata siihen, että käytössä olisi erillinen parisuhdelaki myös muille vähemmistöille, esimerkiksi romaneille tai tummaihoisille. Perustuslain takaaman yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen edellyttää lainsäädännön olevan sukupuolineutraalia kaikkialla.

Sosiaali- ja verolainsäädännössä käytetään avoliitosta puhuttaessa termiä ”avioliiton omainen suhde”. Koska avioliitto on määritelty vain miehen ja naisen väliseksi, pidetään myös avoliiton edellytyksenä pääsääntöisesti sitä, että kyse on miehen ja naisen välisestä suhteesta. Yhdenvertaisuus ei siis tältä osin toteudu rekisteröimättömien, samaa sukupuolta olevien parisuhteissa. Avioliittolain korjaaminen sukupuolineutraaliksi korjaisi myös tämän epäkohdan.

Samaa sukupuolta olevien on tällä hetkellä mahdollista avioitua esimerkiksi Alankomaissa, Belgiassa ja Espanjassa, Kanadassa ja Etelä-Afrikassa. Uusimpana myös Norjassa hyväksyttiin sukupuolineutraali avioliittolaki kesäkuussa 2008. Sukupuolineutraalia avioliittolakia valmistellaan myös Ruotsissa.

Aloitteessa ehdotetaan avioliittolain (13.6.1929/234) muuttamista sukupuolineutraaliksi. Tämä aiheuttaa muutoksia myös avioliittoasetukseen ja edellyttää rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain kumoamista.

Hyväksyessään puoluekokousaloitteen puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta ja kehottaa eduskuntaryhmää toimimaan siten, että laki rekisteröidyistä parisuhteesta kumotaan ja rekisteröityihin parisuhteisiin sovelletaan tämän lain voimaan tultua muutettua avioliittolakia. Avioliittolaki tulee muuttaa sukupuolineutraaliksi kaikilta osiltaan.

Koko viesti »]]> Pätkätyö, koulutusta vastaamaton työ ja kasvava nuorisotyöttömyys ovat nykyhetken kasvavia ongelmia. Kaksikymmentä vuotta sitten työllistyminen valmistumisen jälkeen oli varmempaa. Koulutuksen saanut ja motivoitunut nuori löysi lyhyen ajan sisällä koulutustaan vastaavan työpaikan lähes aina.

1990-luvun alun lama nosti nuorisotyöttömyyden korkealle tasolle, jonne se jäi pysyvästi. Vuodesta 2009 lähtien nuorisotyöttömyys on jatkanut kasvuaan. Valmistumisen jälkeen omalle alalle työllistyminen ei ole enää itsestäänselvyys.
Epätyypillisistä työsuhteista on tullut pysyvä ilmiö. Tilastokeskuksen mukaan nuorisotyöttömyys tulee vakavaksi silloin, kun nuori ei puuttelisen koulutuksen ja vähäisen työkokemuksensa vuoksi pääse työuran alkuun. Työttömyysasteen ollessa korkealla, tarjolla on runsaasti kokenutta työvoimaa, jotka ovat vastavalmistuneita paremassa asemassa työmarkkinoilla. Jos nuori ei työllisty valmistumisensa jälkeen, pääsy pitkäkestoiselle uralle vaarantuu.

Työurien pidentämisestä käydyssä keskustelussa tavoitteiksi asetetut 40 vuoden keskimääräiset työurat eivät ole realistisia, jos nuorisotyöttömyydelle ja epätoivotulle pätkätyöllisyydelle ei keksitä nykyaikaisia ratkaisuja.

Kokoomuksella ei toistaiseksi ole omaa ohjelmaa, joka vastaisi nuorisotyöttömyyden ja epätoivotun pätkätyöllisyyden ongelmiin. Puolueen on aloitettava välittömästi ohjelmatyö, joka tähtää nuorison työllisyysongelman ratkaisemiseen.

Hyväksyessään tämän aloitteen puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta käynnistämään työn nuorisotyöllisyyttä koskevan toimenpideohjelman valmistelemiseksi.