«

»

Kes
11
2010

Opintotuen tulorajat uudistettava kannustavammaksi

Pohjois-Savon Tuhatkunta vaatii opintotuen vapaantulon määräytymistä suoritettujen opintopisteiden mukaan. Tämänhetkinen opintotukijärjestelmä on opiskelijalle epäkannustava. Edellinen uudistus opintotuen tulorajoista tuli voimaan vuoden 2008 alusta. Tuolloin esimerkiksi tavanomaisen yhdeksän kuukauden opintotuet lukuvuodessa saavan opiskelijan vapaantulonraja kohosi 11 850 euroon vuodessa. Tulorajojen uudistaminen kohtuullisti opiskelijoiden mahdollisuuksia ansaita palkkatyöllä, mutta ei poistanut kannustavuuden ongelmaa. Nykyisessä mallissa opintotuet peritään takaisin mikäli ansaitut tulot ylittävät tulorajat, vaikka opintopisteet täyttyisivät vaatimusten mukaan. Järjestelmä ei kannusta tehokkaaseen opiskeluun.

Pohjois-Savon Tuhatkunnan vaatimus on, että vapaatulo määräytyisi suoritettujen opintopisteiden mukaan. Jokaista opintopistettä kohti, opiskelija saisi ansaita 250 euroa ilman, että hänen oikeuttaan opintotukeen evättäisiin. Edelleen opintotuen myöntäminen ja maksaminen edellyttäisivät vähintään 4,8 opintopisteen suorittamista nostettua tukikuukautta kohti, mikä tarkoittaisi 1 200 euron vapaata tuloa opintotuen lisäksi. Opintojaan suositusajassa suorittavalle opiskelijalle (60 op/lukuvuosi) tämä tarkoittasi opiskelijalle mahdollisuutta ansaita 15 000 euroa opintotuen lisäksi.

Edellä esitelty järjestelmä kannustaisi samalla opiskeluun, mutta ei rankaisisi työn tekemistä. Nykyinen malli on epäoikeudenmukainen niille, jotka sekä opiskelevat että työskentelevät ahkerasti. Olemalla ahkerampi opinnoissa avautuisi samalla myös mahdollisuus ansaita enemmän.

Edellä esitetyillä perusteilla Pohjois-Savon Tuhatkunta esittää, että hyväksyessään tämän aloitteen puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta ja kehottaa eduskuntaryhmää toimimaan siten, että Opetusministeriössä käynnistetään selvitykset vapaantulonrajojen sitomiseksi suoritettuihin opintopisteisiin. Opintotukijärjestelmää on uudistettava nopeampiin valmistumisaikoihin kannustavaksi mahdollistaen samalla ansiotyö ilman kaikkien etuuksien menettämistä.

Vastaa

Your email address will not be published.

Voit käyttää näitä HTML -tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>